fbpx

Meta-mainonta – vältä näiden virheiden tekemistä vuonna 2023

Meta-mainonta on kokenut suuren muutoksen iOS 14-päivityksen jälkeen. Samat mainostamisen toimintatavat eivät ole enää päteviä ja tiettyjä asioita on otettava erityisesti huomioon, jotta kampanjoista saisi edelleen hyviä tuloksia aikaiseksi.

Tässä blogipostauksessa käymme läpi 10 virhettä, joita sinun kannattaa välttää mainostaessasi Metassa vuonna 2023. 

1. Mainoksia kohdennetaan liian pienille kohderyhmille

Muutama vuosi sitten mainosten kohdentamisessa käytettiin usein tarkkaa kohdentamista hyvinkin pienille kohderyhmille. Vuonna 2023 käyttäjiä ei voida enää seurata samalla tavalla kuin ennen. Heistä ei jää silloin myöskään tarkkaa tietoa heidän jokaisesta kiinnostuksen kohteestaan ja mitä käyttäjä on tehnyt eri nettisivuilla ja sovelluksissa. Tämä tarkoittaa, että mainostaminen hyvin pienille ja rajatuille kohderyhmille ei ole enää järkevää, jos yrityksesi haluaa saada liidejä ja kauppaa Meta-mainosten avulla.

Metan algoritmi on erittäin hyvä itsessään etsimään ihmisiä, jotka tekevät haluamasi toiminnon (kampanjatavoite ja valittu konversiotapahtuma). Antamalla Metalle enemmän tilaa toimia edesautat kampanjoitasi suoriutumaan tehokkaammin. 

On myös poikkeuksia, jolloin tarkka kohdentaminen on tärkeää: Esimerkiksi yrityksesi asiakkaat ovat vain tietyssä kaupungissa tai tietyllä säteellä (kahvila tai ravintola).

2. Liian monimutkainen myyntisuppilo/ostopolku

Varsinkin pienemmille yrityksille ostopolun yksinkertaistaminen tuo todennäköisesti parempia tuloksia, kuin kymmenen kosketuksen ostopolku. Ennen vanhaan ajateltiin, että mitä enemmän erilaisia kosketuksia, sitä laadukkaampia prospekteja yritys saa. 

Vuonna 2023 sama lähestymistapa ei enää toimi, koska evästeiden estäminen ja iOS-14 pienentävät mukautettuja kohderyhmiä eli uudelleenmarkkinointikohderyhmiä. Saattaa jopa tapahtua niin, että mukautetut kohderyhmäsi eivät sisällä tarpeeksi käyttäjiä, jotta mainoksesi edes käynnistyisivät. Tämän takia yksinkertaisemmat ostopolut ja Meta-mainonnan strategiat toimivat paremmin vuonna 2023.

3. Testaamisen lopettaminen

Sanotaan, että Meta-kampanjasi suoriutuu oikein hyvin ja päätät siksi olla testaamatta muita kohderyhmiä, mainostekstejä, laskeutumissivuja yms. 

Miksi tämä on virhe? Jossain vaiheessa kampanja vanhentuu ja elähtää, eikä se toimi enää. Kun näin tapahtuu sinulla ei ole mitään uutta tämän kampanjan tilalle. 

Meta-mainonnassa on tärkeää, että visuaalinen ilme ja mainostekstit pysyvät tuoreina, eivätkä ihmiset näe samaa mainosta koko ajan. Jatkuva testaus auttaa sinua saamaan parempia tuloksia myös pitkällä aikavälillä.

4. Kampanjan optimointi väärälle tavoitteelle

Meta-mainonnassa valitset kampanjoillesi tavoitteen; brändin tunnettuus, kattavuus, liikenne, sitoutuminen, liidin luonti, konversiot yms. Jos valitset liikenne-tavoitteen ja haluat saada mahdollisimman monta konversiota, olet valinnut väärän tavoitteen kampanjallesi. Kampanjan optimointi ei tule tuottamaan sinulle niin hyviä tuloksia, kuin jos olisit valinnut kampanjan tavoitteeksi konversiot.

5. Väärän konversiotapahtuman käyttäminen

Konversiotapahtuma valitaan mainosryhmä-tasolla ja on erittäin tärkeää, että valitset sellaisen tapahtuman, joka vastaa sitä, mitä haluat kävijöiden tekevän nettisivuillasi. Jos haluat, että saat kampanjasta liidejä, valitse se, äläkä esimerkiksi sisällön katselemista tai rekisteröitymistä. Nämä valinnat vaikuttavat siihen, miten ja kenelle Meta näyttää mainostasi.

6. Tukeudut vain mukautettuihin kohderyhmiin, jotka koostuvat nettisivujen kävijöistä

iOS 14-päivitys ja evästeiden estäminen vaikuttaa siihen miten Meta pystyy seuraamaan kävijöiden tekemiä toimintoja nettisivuilla. Tämä tarkoittaa sitä, että mukautetut kohderyhmät eivät enää sisällä kaikkia nettisivujesi kävijöitä. Mukautettujen kohderyhmien koko on myös pienentynyt. Näiden tapahtumien takia yrityksesi ei kannata tukeutua vain nettisivujen kävijöiden pohjalta tehtyihin kohderyhmiin.

Yrityksesi kannattaa pidentää mukautettujen kohderyhmien säilytysaikaa tarpeen mukaan ja tehdä mukautettuja kohderyhmiä eri kanavista:

  • Sähköpostilistoista
  • Videoiden näytöistä
  • Facebookin liidilomakkeista
  • Instagram-tilillä käyneistä
  • Facebook-tilillä käyneistä

7. Kampanjoiden optimoimisen aloittaminen liian nopeasti ja turha näpertely

Kampanjoiden optimointi ja uuden testaaminen on hyvien tulosten saamisen edellytys, mutta turha näpertely ja muutosten tekeminen liian nopeasti on asia, jota kannattaa välttää.

Turha näpertely on esimerkiksi mainosryhmässä kohderyhmän iän, sukupuolen tai sijainnin uudelleensäätämistä. 

Meta löytää kyllä oikeat ihmiset laajasta kohderyhmästä ja laajempaa kohderyhmää käyttämällä kampanjasi suoriutuu paremmin.

8. Kampanjoillasi ei ole mainoksiin sopivaa laskeutumissivua

On hyvä muistaa, että ostoksen tekeminen, liidi tai muu haluamasi konversio tapahtuu laskeutumissivulla eli siellä, mihin mainoksesi ohjaa kävijän. Varmista, että laskeutumissivusi on yhtenäinen mainoksen kanssa ja että se on rakennettu loogisesti. 

9. Nettisivuillesi ei ole asennettu Meta-pikseliä

Vaikka et välttämättä saa kerättyä dataa jokaisesta kävijästä iOS-päivityksen takia, on pikselin asentaminen nettisivuille tärkeää Meta-mainosten optimoinnin takia. Meta-pikseli mahdollistaa mainonnan tuottamien konversioiden seuraamisen. Mainosten klikkaukset eivät vielä kerro toimiiko mainos vai ei. Kannattaa aina optimoida kampanjoita konversiot edellä. Haluathan saada kauppaa ja uusia asiakkaita yrityksellesi.

10. Analysoit kampanjoita väärillä tunnusluvuilla

Meta tarjoaa hurjan määrän erilaisia tunnuslukuja, joiden avulla pystyt seuraamaan Meta-kampanjoittesi suoriutumista. On aivan eri asia tarvitsetko näitä kaikkia tunnuslukuja ymmärtääksesi kampanjasi tehokkuutta. Oikeiden tunnuslukujen valintaan vaikuttaa myös kampanjatavoitteesi.

Konversio-kampanjassa on tärkeää seurata tapahtuneiden konversioiden määrää ja konversiokustannusta. Lisäksi mainosten näyttökerrat ja laatupisteet ovat tärkeitä tunnuslukuja.

Haluat myös seurata mainoksen kattavuutta, sen klikkausprosenttia ja klikkihintaa sekä kulutettua budjettia.